Biotalousopetusta lukio – yritys – yliopisto yhteistyönä: Kyllä muuten kannattaa!

Itä-Suomen yliopisto (UEF) on määrätietoisesti kehittänyt metsäbiotaloutta avaavaa koulutusta
omassa kurssitarjonnassaan. UEF:n kehitti yhdessä Karelia-amk:n kanssa Metsämiesten Säätiön ja
Saastamoisen Säätiön rahoituksella ”Metsäbiotaloudesta moneksi” 5 op kurssin UEF:n ja kurssin
Karelia – amk:n opiskelijoille avoimen verkkokurssin, joka pilotoitiin keväällä 2018. Se on nyt osa
molempien oppilaitosten opetussuunnitelmaa.

Kurssi on kiinnostanut myös ulkopuolisia tahoja. Konneveden lukio on nostanut opetukseensa
vahvasti esille metsät ja biotalouden. Yhteistyökokouksessa keväällä 2018 sovittiin, että UEF
toteuttaa seuraavalla lukion teemaviikolla kurssin ”Metsäbiotaloudesta moneksi” muokattuna 1
op laajuiseksi intensiiviopetukseksi. Muokattu kurssi kiinnosti myös Simon lukiota, jossa kurssi
toteutettiin lokakuussa 2018. Kurssin opetusmenetelmä on Ongelmalähtöinen oppiminen (PBL),
joka perustuu aloitusluentoihin ja ryhmissä tehtäviin kehittämistehtäviin ja loppuseminaariin.
Lisäksi tällä kurssilla haluttiin vahvistaa yhteyksiä käytännön työelämään ja yrityksiin ja
oppimistehtävät ja asiantuntijat tulivat alueen yrityksiltä. Konneveden lukion kurssiin osallistuivat
Konnekuljetus & Konneservice (logistiikka), Jukola Industries (puurakenteet), Mieronvirta
(matkailu), Metsänhoitoyhdistys Konnevesi sekä Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehdas.
Yrittäjiltä saatiin yhteensä 14 kehittämistehtävää liittyen monipuolisesti metsäbiotalouteen.

Kurssi aloitettiin luentopäivällä ja ryhmien perustamisella. Kurssille osallistui 21 lukion 1., 2. ja 3.
vuoden opiskelijaa, joista muodostettiin 7 ryhmää. Jokainen ryhmä sai valita mieleisensä aiheen
kuitenkin niin, että jokaiselta yrittäjältä valittiin vähintään yksi tehtävä. Seuraavana päivänä
pohjustettiin kehittämistehtävät ja ohjeistettiin työntekeminen. Yrittäjät osallistuivat
asiantuntijoina ryhmätöiden aloitukseen ja kurssin päättäneeseen seminaariin sekä olivat
tavoitettavissa ryhmätöiden ajan esim. sähköpostilla.

Ryhmätöiden tekeminen yhdessä yritysten asiantuntijoiden kanssa koettiin mielekkääksi ja kurssin
todettiin avartaneen näkemystä sekä biotaloudesta että metsäalasta. Ryhmät olivat raportoinnissa
luovia ilman, että asiasisällöstä tingittiin; tuloksena syntyi videoita, kuvatarinoita, erilaisia
opetuksen työkaluja (Mentimeter, Kahoot) hyödyntäviä osia ja Power Point esityksiä. Kaikki
raportit valottivat itse haastetta monipuolisesti ja tuoden mukaan konkretiaa. Perjantain
seminaarissa yritysmaailman edustajat olivat vaikuttuneita siitä, miten monipuolisia ja teknisesti
taitavia esityksiä opiskelijat saivat aikaan niin lyhyessä ajassa ja totesivat osallistumisen
teemaviikkoon ehdottoman kannattavaksi; he kokivat oppineensa itsekin lisää monesta asiasta ja
nuorten näkökulma oli heille hyvin kiinnostava. Nuoret puolestaan saivat uuden
oppimiskokemuksen sekä pääsivät luomaan yhteyksiä työelämään. Opetuksen tarjonneet UEF ja
Karelia -amk puolestaan saivat näkyvyyttä, nostettua metsäalan kiinnostavuutta
opiskeluvaihtoehtona sekä laajensivat omaa verkostoaan erittäin hyödyllisellä tavalla.

Lisätietoja: biotalouskoordinaattori Sari Pitkänen, sari.k.pitkanen@uef.fi
www.openbio.fi www.uef.fi/biotalous